Blog

Värikäs Lissabon

Lissabon on Euroopan läntisin pääkaupunki, jonne matkaa vuosittain reissaajia auringon, halvan ruoan ja juoman sekä kulttuurin perässä. Kaupungissa historia on vahvasti läsnä, nousihan kaupunki loistoonsa keskiajan lopulla löytöretkien myötä. Lissabon on matkakohde, johon ei voi olla ihastumatta – siellä loma on hyvää ja edullista ruokaa, vanhoja keltaisia raitiovaunuja kapeilla kaduilla, värikkäitä kaakelikoristeita ja ystävällisiä paikallisia. Kompaktin kokonsa vuoksi kaupunki sopii hyvin myös viikonlopun matkakohteeksi!

Kokovuotinen kohde

Lissabonissa lämpötila pyörii läpi vuoden 20 asteen paikkeilla, joten matkakohteeksi se sopii läpi vuoden. Talvikuukausina sateita on hieman enemmän, mutta kaupunki on kuitenkin Suomea huomattavasti lämpimämpi – lämpötila tuskin koskaan laskee alle kymmenen. Kesäisin lämpötilat taas kohoavat 30 asteen kiepeille ja pääsee kaupungissa nauttimaan kunnon helteistä. Suomesta Lissaboniin pääsee matkustamaan suoralla lennolla Helsingistä ja matka kestää noin viisi tuntia. Lentoja operoi TAP Portugal noin kolme kertaa viikossa. Välilaskun valitsemista kannattaa kuitenkin harkita, sillä se tekee varmasti suuren eron loppusummaan. Jos kuitenkin päättää lentää suoralla, mutta hieman kalliimmalla lennolla, kompensoituu lentolippujen hinta vähintään yöpymispaikkaa varatessa. Kaupungissa yöpyminen on hyvin halpaa ja vaihtoehtoja löytyy paljon. Esimerkiksi kolmen tähden hotellista voi löytää helpostikin huoneen kahdelle hengelle 50 euron yöhinnalla. Liikkumisvaihtoehtoja kaupungista löytyy useita. Vanhat raitiovaunut pelaavat edelleen ja ovat ne muutenkin hauska tapa tutustua kaupunkiin. Keskustan alueella pääsee liikkumaan helposti myös busseilla sekä metrolla ja taksikin on Suomen hintoja huomattavasti halvempi käyttää. Lissabon on suhteellisen turvallinen kaupunki, mutta taskuvarkaita sieltä löytyy jonkin verran ja yksin yöllä liikkumista kannattaa välttää – maalaisjärjellä kaupungissa pärjää siis vallan hyvin.

Värikäs Lissabon

Nähtävää ja koettavaa

Belémin torni on rakennettu Vasco da Gaman (portugalilainen tutkimusmatkailija) Intian matkan kunniaksi ja Lissabonin suojaksi 1500-luvulla. Alunperin se toimi merenkulkijoiden lähtöruutuna ja Portugalin maailmanvallan symbolina, mutta myöhemmin se on toiminut asevarastona ja vankilana. Torni sijaitsee Tajo-joen suulla ja sen huipulta voi ihailla Atlantin valtamereen laskevaa jokea ja läntistä Lissabonia. Torni lasketaan myös Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Noin tunnin junamatkan päässä Lissabonin keskustasta sijaitseva, myöskin Unescon perintökohteisiin kuuluva, Sintran kaupunki on ainutlaatuinen yhdistelmä luontoa ja kaunista arkkitehtuuria. Serra-vuoriston päällä sijaitseva Maurien linna avaa vaikuttavat ja yhdet kauneimmista maisemista Portugalissa. Jos rannalle halajaa, pääsee Lissabonista helposti ja halvalla lukuisiin eri rantakohteisiin, joista yksi suosituin on Cascais. Surffareita taas pääsee seuraamaan Carcavelosin rannalla. Mitä ruokaan tulee, kannattaa kokeilla mahdollisimman paljon mereneläviä, sillä ne ovat siellä tuoreita. Etenkin turska ja sardiini ovat hyvin mielekästä ruokaa myös paikallisille. Keittoja kaupungissa syödään myös paljon ja jälkiruoaksi syödään herkullista pastel de nataa! Portugalista löytyy hyvin monesta ravintolasta päivän ateria, joka siellä kulkee nimellä “Prato do dia”. Ne ovat päivän aterioita ja näin ollen hyvin tuoreita ja hinta-laatusuhteeltaan todella reiluja. Monesti ateriaan kuuluu jonkinlainen alkuruoka, pääruoka selkä jälkiruoka tai kahvi. Portugalissa ruokaillessa kannattaa olla varovainen, sillä siellä tuodaan pöytään Espanjalaiseen tyyliin oliiveja, juustoja tai leipää naposteltavaksi, mutta jos niistä syö, tulee lisähintaa 2-5 euroa. Tästä ei myöskään erikseen ilmoiteta, vaan yllätys löytyy vasta lopullisesta laskusta. Tästä kannattaa siis ilmoittaa tarjoilijalle, jos ei niitä aio syödä eikä halua maksaa ekstraa. Juomarahaa ei tarvitse yleisesti ottaen jättää, mutta jos kokee saaneensa hyvää palvelua, kannattaa laskun loppusummaa hieman pyöristää. Kortit käyvät Lissabonissa yleisesti, mutta käteinen helpottaa asiointia huomattavasti – sitä kannattaa siis varata mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Most Popu

Copyright © 2018 Loma Liikematkat

To Top